Kaartusentie 523
62900 Alajärvi

Puh. 044 9837203

info@alajarvenhautauspalvelu.fi

Verkkokauppa

Alajärven hautauspalvelu Facebookissa

Hautajaisten kukat ja kynttilät

Kukat kirkossa

Arkun kannelle on tapana laittaa kukkakoriste. Sen koko, muoto ja käytettävät kukat ovat täysin omaisten valittavissa.

Alttarin kaiteella on tavallisesti kukkakimput tai asetelmat ja kynttilät. Asetelmat on yleensä mahdollista siirtää myös muistotilaisuuteen esimerkiksi noutopöytään, ja näin ollen ne ovat koko tilaisuuden ajan esillä.

Muistopöydässä on vainajan kuvan lisäksi kynttilä ja kukkia. Kukat voivat olla sidottuna kimppuna tai asetelmana.

Ruokailupöytiin laitetaan tavallisesti kynttilöitä ja pieniä kukkakimppuja tai asetelmia, omaisten toiveiden mukaisesti.

Arkun äärellä laskettavat kukkatervehdykset ovat kunnioitus vainajaa kohtaan ja voivat ilmentää hänen persoonaansa. Kukkatervehdyksissä näkyy usein myös esimerkiksi vuodenaika, vainajan lempivärit tai isänmaallisuus.

Kynttilät luovat tunnelmaa, valoa ja lämpöä tilaisuuteen. Käymme laittamassa kynttilät paikoilleen sovitusti ennen tilaisuuden alkua. Omaiset voivat myös itse huolehtia kynttilät kirkkoon ja muistotilaisuuteen.

Kukkalaite

Sidonta on käsityötä ja toteutamme yksilöllisen työn aina tuoreista kukista asiakkaan toiveita noudattaen. Omaiset voivat myös antaa floristille vapaat kädet kukkakoristeiden toteuttamiseen ennalta sovitun budjetin rajoissa.

Kukkakoristeiden suunnittelu ja tilaaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen hautajaisia. Näin varmistetaan haluttujen kukkien saatavuus.

Viemme surulaitteet ja kukkakoristeet sekä kynttilät valmiiksi siunaustilaisuuteen ja muistotilaisuuteen. Asettelemme kaikki paikoilleen ja kiinnitämme kukkakoristeen arkun kanteen.

Surusidontaamme voitte tutustua tarkemmin: www.lepistonpuutarha.fi

Punavalkoinen kukkalaite

Kukkalaitteen hintaan vaikuttaa käytettävä kukkamateriaali sekä kukkien määrä.

Kuvien kukkalaitteet ja -kimput ovat muokattavissa värien, kukkamäärän ja hinnan mukaan juuri sellaiseksi kuin haluatte.

Verkkokauppa

Edustamamme arkut ja hautakivet:

SHT-Tukku Oy

Kaavin kivi - Kivilähde